Ålandsbanken-konsernin ympäristöpolitiikka
Lähtökohtamme
Ålandsbanken-konsernin ympäristöpolitiikan lähtökohtana on kokonaisnäkemys, jossa taloudellinen kehitys ja ympäristön suojeleminen ovat sopusoinnussa. Pyrimme siihen, että kaikesta toiminnastamme aiheutuu mahdollisimman vähäinen ympäristövaikutus ja että omistautuneella ja pitkäntähtäimen ympäristötyöllä aikaansaamme selvän ja uskottavan ympäristöprofiilin.
Ympäristöpolitiikkamme tarkoittaa sitä että:
1. Huomioimme ympäristön jokaisessa päätöksessämme
Ympäristötyö on priorisoitu strateginen alue, joka vuosittain käsitellään johtoryhmässä. Selvien rutiinien avulla luomme koko henkilöstölle edellytykset huomioida ympäristönäkökannat päätöksenteossaan. Siten ympäristön huomioimisesta tulee integroitu osa toimintaa.
2. Meillä on konkreettiset ympäristötavoitteet, joista tehdään arviointi ja seuranta
Otamme käyttöön konkreettiset ja mitattavissa olevat ympäristötavoitteet ja toimintasuunnitelmat ympäristösopeuttamisia ja parannustoimenpiteitä varten. Kukin toimenpide on yksi askel kohti pitkäntähtäimen tavoitettamme: kestävä yhteiskunta.
3. Pidämme ympäristötietouden rakentavan ympäristötyön edellyttämällä tasolla
Ympäristökoulutus on osa pankin koulutusohjelmaa, koska tietous on avain menestyksekkääseen ympäristötyöhön. Tietouden lisääntymisen myötä kaikilla on suurempi ymmärtämys ja mahdollisuus olla myötävaikuttamassa ratkaisuihin, jotka hyödyttävät sekä ympäristöä että kannattavuutta.
4. Huomioimme ympäristön luottotoiminnassamme sekä tuote- ja palvelukehityksessämme
Ympäristövaikutus otetaan huomioon jokaisessa liiketoiminta- ja luottopäätöksessä.Katsomme ympäristöriskien olevan luotonannossa osa kokonaisriskin arviointia ja sisällytämme asteittain ympäristökysymykset luottopolitiikkaamme. Sekä nykyiset että uudet tuotteet ja palvelut sopeutetaan ympäristöön.
5. Käymme rakentavaa ympäristökeskustelua sekä asiakkaittemme että liikekumppaniemme kanssa
Käymme rakentavaa keskustelua asiakkaittemme, toimittajiemme ja muiden liikekumppaniemme kanssa saadaksemme aikaan ymmärtämystä ympäristökysymysten merkityksestä yhteiskunnalle. Valitsemme ensisijaisesti sellaisia yhteistyökumppaneita, jotka jakavat ympäristönäkemyksemme.
6. Tarjoamme avointa ja oikeaa ympäristötiedottamista
Ympäristötyöllemme on tunnusomaista avoimuus. Informoimme saavuttamistamme tuloksista henkilöstöämme, osakkeenomistajiamme, liikekumppaneitamme sekä yleisöä.
7. Ympäristövastuuhenkilöt
Osastopäälliköt vastaavat ympäristöpolitiikan noudattamisesta. Ålandsbanken-konsernin ympäristövastaava on Sven-Åke Löfström.