Family Office

Ålandsbanken Family Office koostuu tiimistä asiantuntijoita, jotka työskentelevät asiakkaiden varallisuuden kokonaissuunnittelun kanssa.

Varallisuuden kokonaissuunnittelu kattaa varallisuuden kartoituksen, mukaan lukien sijoitukset ja rahoitus, vero- ja perheoikeuden sekä sijoitusvakuutukset. Verotuksen ja perheoikeudellisten asioiden huomioiminen on varallisuudesta, ei iästä riippuvainen. Perheoikeudellisten asioiden osalta lakimiehemme auttavat kokonaistilanteen kartoittamisessa, huolehtivat siitä että tarpeelliset asiakirjat kuten testamentti, avioehtosopimus ja edunvalvontavaltakirjat ovat ajan tasalla. Tämän lisäksi on huomioitava että kansainväliset tilanteet tuovat omat haasteensa.

Yllä mainittujen asiakirjojen lisäksi autamme Private Banking -asiakkaitamme muissakin oikeudellisissa ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Lakimiehillämme on sekä osaamista että kokemusta erilaisista tilanteista ja rakenteista. Erityisen aikaa vievissä ja monimutkaisemmissa tapauksissa, kuten esimerkiksi ulkomaille muutossa, autamme löytämään oikean asiantuntijan yhteistyökumppaneidemme verkostosta.

Sijoitusvakuutusratkaisut voivat tuoda lisähyötyä sijoittamiseen ja esim. perintösuunnitteluun. Tässä asiantuntijamme auttavat löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun. Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa ulkomaille muutto. Sukupolvenvaihdoksen tai yrityksen myynnin yhteydessä on suositeltavaa kääntyä asiantuntijan puoleen löytääkseen parhaan mahdollisen ratkaisun. Autamme myös kirjanpidon kanssa yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Family Office -palvelut, jotka tarjoamme itse suoraan tai yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa:
  • Verotus
  • Perhe- ja jäämistöoikeus
  • Edunvalvonta-asiat
  • Yhtiörakenteet
  • Sukupolvenvaihdostilanteet
  • Neuvonanto yritysmyynnin yhteydessä
  • Kansainvälinen henkilöverotus


Artikkeli lehdestä Ålandsbanking 1/2017
Teksti: Nina Laakkonen / Kuva: Jan Lönnberg

Kyllä kiitos, haluan lisätietoa Ålandsbankenin Private Banking -palvelusta.

Ålandsbankenin Tietosuojaseloste*