
Herrat matalalla korokkeella
1919
Ahvenanmaalaisten pankinjohtajien paraatissa on jotain vapauttavaa – he eivät ole voineet koskaan piiloutua. He ovat jo lapsena potkineet palloa pankin vahtimestarin kanssa, käyneet samaa luokkaa siivoojan kanssa ja ostaneet ruokansa samoista kaupoista kuin muut ahvenanmaalaiset. Lyhyesti sanottuna, Ahvenanmaalla ei nousta erityisen korkeille korokkeille.
Myös historiallisesti katsottuna kukaan tästä pienestä pankinjohtajien kaartista ei ole pystynyt lepäämään laakereillaan edeltäjiensä valmiiksi tasoittamalla tiellä. Äkkiseltään tarkasteltaessa voikin vannoa, että vuodesta 1919 lähtien jokainen johtaja on joutunut kamppailemaan vähintään yhden kiperän kysymyksen parissa. Kukaan ei ole voinut istuskella nojatuolissa punssilasi kädessään. Siitä on pitänyt huolen elämä kaikkine oikkuineen.
Voimme tietenkin luetella henkilökohtaisia suosikkejamme. J. P. Johansson? Hän oli kiireinen pitäessään silmällä Julius Sundblomia! Torsten Rothberg? Periaatteistaan kiinni pitävä sankari! Tor Brenning? Luotsasi pankkia sotavuosien myrskyissä! Folke Husell? Hylkäsi houkuttelevan pankkituen! Peter Grönlund? Osoitti läsnä olevaa johtajuutta pankkiryöstön jälkimainingeissa! Peter Wiklöf? Teki pankille elegantin esiintulon Ruotsissa!
Voimmekin olla yhtä mieltä siitä, että kärki on tasainen. Voimme toki myös antaa edellä mainitsematta jääneelle pankinjohtajanimelle ansaitusti joitakin bonuspisteitä. Hänen vahtivuoronsa kesti kokonaiset 33 vuotta, ja lisäksi hän lauloi kollegoilleen lukemattomia kertoja laulun Märta med träbenet.
![]() | ![]() | ![]() |
![]() | ![]() | ![]() |
![]() |
Sanningen om Ålandsbanken
100 tarinaa 100 vuoden ajalta
Joakim Enegren
Annika Lundqvistin, Leo Löthmanin ja Teo Tuomisen avustuksella.
Valokuva: fr v 1. J P Johansson 2. Torsten Rothberg 3. Tor Brenning 4. Thorvald Eriksson 5. Folke Husell 6. Peter Grönlund 7. Peter Wiklöf.
-
Ålandsbanken BlogiLataa pdf
17.06.2019 -
Ålandsbanken 100 vuotta
Tänä vuonna Ålandsbanken täyttää 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olemme julkaisseet kirjan sisältäen 100 tarinaa ensimmäisten 100 vuotemme ajalta – Joakim Enegrenin kirjoittama "Sanningen om Ålandsbanken." Tällä sivulla tulemme julkaisemaan valikoituja kertomuksia kirjasta juhlavuoden aikana – tervetuloa mukaan tapahtumarikkaalle aikamatkalle!
Haluatko tulla osaksi seuraavaa 100 vuottamme?
