Siirry pääsisältöön

Varallisuuden kokonaisvaltainen suunnittelu

Suuri sijoitusvarallisuus tarvitsee kokeneen ja sitoutuneen varainhoitajan.
Finansiell struktur

Varallisuudensuunnittelulla tarkoitamme taloutesi kokonaishallintaa. Kyse on lähes kaikesta, mikä vaikuttaa henkilökohtaiseen talouteesi: muun muassa kattavista sijoitus- ja rahoitusratkaisuista, vero- ja perhejuridiikasta sekä vakuutusvaihtoehdoista. Omat asiantuntijamme yhdessä tarkoin valittujen yhteistyökumppaneidemme kanssa auttavat sinua ja perhettäsi löytämään parhaat ratkaisut, jotka luovat lisäarvoa juuri teille.

Tarvekartoituksen ja pankin laatiman strategisen allokaation pohjalta annamme sinulle räätälöidyn sijoitusehdotuksen. Analysoimme rahoitusmarkkinoita jatkuvasti ja systemaattisesti sekä hienosäädämme sijoitusehdotusta, jotta se heijastaa aina kulloistakin markkinanäkemystämme.

Private Banking -asiakkaana tapaat oman sijoitusasiantuntijasi vähintään kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisissa tarkistamme tarvekartoituksen ja päivitämme sitä tarvittaessa. Tutustumme vallitsevaan markkinatilanteeseen, ehdotamme tarkistuksia ja mahdollisia muutoksia sijoituksiisi.

Juridinen neuvonta

Verotuksen ja perheoikeuden huomioiminen on tärkeä osa varallisuuden suunnittelua. Juristimme auttavat sinua tarkistamaan tilanteesi ja varmistamaan, että tärkeät asiakirjat kuten testamentti, avioehtosopimus ja edunvalvontavaltuutus, ovat kunnossa.

Private Banking -asiakkaana sinulla on mahdollisuus saada yksityishenkilöille tarkoitettua juridista neuvontaa perhe- ja perintöasioissa sekä sijoituksiin liittyvää veroneuvontaa. Mahdollisesti laadittavista juridisista asiakirjoista veloitetaan erillinen palkkio pankin kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaisesti.

Sijoitusvakuutukset

Haluatko hyötyä säästöhenkivakuutusten eduista säästämisessäsi ja sijoittamisessasi? Vakuutusratkaisujemme avulla voi saada sijoittamiseesi erilaisia etuja. Teemme yhteistyötä eri vakuutusyhtiöiden kanssa sekä säästöhenkivakuutusten välittämisessä että hoidossa. Voimme auttaa sinua löytämään sopivimman ratkaisun tarpeesi ja toiveesi huomioiden.

Sijoitusvakuutus voi tarjota sinulle verotehokkaan ratkaisun. Vakuutussopimuksen sisällä voit vaihtaa sijoituskohteita maksamatta veroa vaihdossa mahdollisesti syntyvästä luovutusvoitosta. Pääomatuloveroa maksat vasta, kun nostat varoja vakuutuksesta.

Sijoitusvakuutuksissa on suoja kuoleman varalta ja näin ollen voit edunsaajamääräyksellä määrätä henkivakuutusvarojen edunsaajan.

Varainhoitovakuutus

Varainhoitovakuutus yhdistää täyden valtakirjan varainhoidon ja vakuutussijoittamisen.

Vakuutus mahdollistaa verotehokkaat sijoitukset vakuutuksen voimassaoloaikana sekä silloin, kun haluat suunnitella varojen siirtoa jälkipolville. Saat laajan valikoiman sijoituskohteita, kuten rahastoja, osakkeita ja yritystodistuksia. Voit vaihtaa sijoituskohteita vakuutuksen sisällä veroseuraamuksitta. Vakuutukseen sijoittamasi pääoman voit nostaa verovapaasti. Pääomatuloveroa maksat vasta, kun nostat varoja vakuutuksesta.

Kapitalisaatiosopimus

Kapitalisaatiosopimus on vakuutusyhtiön ja asiakkaan välinen sijoitussopimus. Se tehdään määräajaksi, yleensä vähintään viideksi vuodeksi. Kapitalisaatiosopimus voidaan liittää varainhoitosopimukseen.

Kapitalisaatiosopimuksen tuottoa verotetaan, kuten säästö- ja sijoitusvakuutustenkin, vasta säästämisajan lopussa. Sopimukseen liitettäviä sijoituskohteita on siten mahdollista vaihtaa säästämisaikana ilman, että mahdollista tuottoa verotetaan.

Kapitalisaatiosopimukseen ei sisälly henkivakuutusturvaa.

Kapitalisaatiosopimus soveltuu yrityksille, joilla on sijoitettavissa olevaa pääomaa.