
Matka jatkui ennen kuin avasit tämän kirjan
2018
Hieman ennen painokoneiden käynnistämistä puhelin soi. Puhelimen näytöllä vilkkuva nimi, toimitusjohtaja Peter Wiklöf, tarkoitti vain yhtä asiaa: huonoja uutisia. Asia oli kuitenkin aivan päinvastainen.
Ålandsbanken oli päivää aikaisemmin aloittanut jälleen uuden fintech-yhteistyön. Dreamsin avulla pankki myötävaikuttaa jo terveempään taloudelliseen elämäntyyliin. Panostus ruotsalaiseen Doconomy-yhtiöön antaa kuluttajalle mahdollisuuden minimoida ympäristövaikutustaan ohjaamalla kulutuksensa ja säästämisensä digitaalisen palvelun, DO:n, avulla. Ei siis ihme, että pankin toimitusjohtaja nyt uteli, löytyisikö kirjasta vielä tilaa DO:n esittelemiseen.
Historiallisesta näkökulmasta DO on pankille tärkeä virstanpylväs koskien sekä teknologiaa että ympäristötyötä. Ålandsbankenin oma pankkijärjestelmä, jonka ainutlaatuisista ominaisuuksista muutamassa tämän kirjan tarinassa on kerrottu, on jälleen kerran toiminut moottorina mahdollistamassa uusia innovaatioita nopeajalkaisille yhteistyökumppaneille. Ympäristötyön vihreä lanka alkaa 1980-luvulla vahtimestari Sven-Åke Löfströmin ympäristöajattelulla, joka johtaa maailman ensimmäiseen Luontotiliin, josta kehittyy Itämeriprojekti, jonka hiilidioksidipäästöjen laskentajärjestelmää DO nyt käyttää.
Ja lopuksi: DO vahvistaa toimitusjohtaja Peter Wiklöfin alkusanat todeksi. DO on konkreettinen esimerkki siitä, miten Historia on mielenkiintoinen, mutta tulevaisuus sitäkin jännittävämpi.
Oman tien kulkeminen tulee aina olemaan jännittävämpää.
Kirjailija
Sanningen om Ålandsbanken
100 tarinaa 100 vuoden ajalta
Joakim Enegren
Annika Lundqvistin, Leo Löthmanin ja Teo Tuomisen avustuksella.
-
Ålandsbanken BlogiLataa pdf
08.02.2019 -
Ålandsbanken 100 vuotta
Tänä vuonna Ålandsbanken täyttää 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olemme julkaisseet kirjan sisältäen 100 tarinaa ensimmäisten 100 vuotemme ajalta – Joakim Enegrenin kirjoittama "Sanningen om Ålandsbanken." Tällä sivulla tulemme julkaisemaan valikoituja kertomuksia kirjasta juhlavuoden aikana – tervetuloa mukaan tapahtumarikkaalle aikamatkalle!
Haluatko tulla osaksi seuraavaa 100 vuottamme?
