Tätä ei ole kerrottu aikaisemmin

Totuus Ålandsbankenin pörssinoteerauksesta

1942

Ålandsbankenin pörssilistaus on yleisesti tunnettu tosiasia, samoin se, että listautuminen tapahtui sotavuonna 1942. Kuitenkin vain harva tietää syyn Ålandsbankenin pörssilistaukseen. Miksi toimitusjohtaja Tor Brenning luotsasi pankin Helsingin Pörssiin? Vastaukseksi on esitetty useita teorioita ja seuraavassa niistä kolme. Arvaa, mikä niistä voisi olla oikea!

A.       Sodan keskellä pankin johto piti pörssiä turvallisena satamana.

B.       Pankin suuromistajat eli ahvenanmaalaiset laivanvarustajat kokivat suuria tappioita sodassa. Pörssinoteerausta pidettiin keinona nostaa osakkeiden takuuarvoa luoton saamiseksi erityisesti ulkomaisilta pankeilta.

C.       Vuonna 1940 Suomen valtio sääti raskaan omaisuuden luovutusveron voidakseen korvata siirtoväelle omaisuutta, joka oli menetetty talvisodan jälkeisissä maaluovutuksissa. Yritykset saivat maksaa veron omilla osakkeillaan ja luovutus sujui helpommin pörssinoteeratuilla osakkeilla.

Edellä esitetyistä teorioista yksikään ei ole oikea. Totuus on näitäkin yllättävämpi. Toukokuussa 1942 Finansbladetista saattoi lukea pörssikomitean päätöksestä kuuluttaa 13 uutta yritystä Helsingin Pörssissä 2. toukokuuta. Nykypäivän lukijat saattavat ehkä erehtyä päättelemään, että nämä 13 yhtiötä olisivat aktiivisesti hakeutuneet pörssiin. Päätös tuli yrityksille kuitenkin yllätyksenä. Viikko ennen pörssilistausta yritykset saivat nimittäin tiedon, että niiden osakkeista tulisi julkista kauppatavaraa.

Näiden 13:n listatun yhtiön joukossa oli Ålands Aktiebankin ohella myös tavaratalo Stockmann, puutavara- ja paperiyhtiö Serlachius ja kirjakustantamo Otava. Esimerkiksi Stockmannin hallituksen herrat eivät päätöksen saatuaan heittäneet iloisesti kärrynpyörää Aleksanterinkadulla, päinvastoin. Birger Damstén kuvaa tilannetta tavaratalosta kirjoittamassaan historiikissa seuraavasti:

Pörssikomitea ilmoitti 24. huhtikuuta 1942, että se oli samana päivänä päättänyt ottaa Stockmannin osakkeet pörssinoteerattaviksi. Tavarataloyhtiön vastahakoisuus asiaa kohtaan käy ilmi hallituksen pöytäkirjasta, jonka mukaan toimenpiteisiin oli ryhdytty ”ilman yhtiöjohdon kuulemista, ja vielä vähemmän sen suostumusta”.

Miten asiaa perusteltiin viranomaistaholta? Vastauksen löydämme Filemon Tidermanin teoksesta Helsingfors Fondbörs 1937–1962. Tiderman toteaa, että osakekurssit olivat nousussa vuonna 1940 ja vahva kokoomushallitus osoitti sekä kiinnostusta että kykyä tukahduttaa pinnan alla kytevät tulehdusalttiit tendenssit. Vaikka rahastomarkkinoilla oli melko toissijainen merkitys, pörssikursseihin suhtauduttiin tietyllä epäilyksellä ja väliaikaisessa noususuhdanteessa oltiin taipuvaisia etsimään inflaation merkkejä.

Sitkeässä inflaationvastaisessa taistelussa harkittiin leimaveron shokkikorotusta, kunnes vuonna 1941 tyydyttiin nostamaan luovutusvero 4 prosenttiin. Vuonna 1942 pörssin liikevaihto oli hitusen korkeampi edellisvuosiin verrattuna ja kohonneet kurssit herättivät uudelleen Valtioneuvoston huomion ja epäilyn. Ministerit tiesivät kuitenkin, mitä tekisivät:

Pörssin kurssilistojen jatkamisen katsottiin etenkin teollisuuden arvopapereiden osalta estävän liian rajuja kurssinousuja ja siten pörssikomitea antoi ymmärtää, että kyseinen toimenpide olisi tarkoituksenmukainen. Pörssikomitea otti ehdotuksen käsiteltäväkseen ja päätti huhtikuussa pitämässään kokouksessa viedä kurssilistalle 13 uutta arvopaperia – kyseisiä yhtiöitä kuulematta.

Tämä selittää sen, miksi pankin pörssinoteerausta ei ole mainittu ainoassakaan Ålands Aktiebankin pöytäkirjassa tai vuoden 1942 vuosikertomuksessa, vaan ainoastaan Helsingin Pörssin toimintakertomuksessa.

Sanningen om Ålandsbanken

100 tarinaa 100 vuoden ajalta

Joakim Enegren

Annika Lundqvistin, Leo Löthmanin ja Teo Tuomisen avustuksella.
Valokuva: Kaupankäyntiä Helsingin Pörssissä 1937. Aarne Pietinen/Museovirasto.

Haluatko tulla osaksi seuraavaa 100 vuottamme?

Ålandsbankenin Tietosuojaseloste*