Kassalipas mukaan ja menoksi
1968
Valokuva vuodelta 1968 ei esitä mitään mainosjippoa. Asuntovaunu oli noihin aikoihin oiva ratkaisu laajempaan ongelmaan: miten ehtiä pankkiin työpäivän jälkeen? Mallia otettiin Muhammedista ja vuoresta eli pankki saapui asiakkaiden työpaikoille. Vahtimestari Sven-Åke Löfströmille kertyi pitkän työuransa aikana eniten ajokertoja pankin Chevroletilla Maarianhaminassa ja sen ympäristössä.
– Ajoimme esimerkiksi sairaalaan ja Plaston muovitehtaalle, joissa molemmissa työskenteli paljon väkeä. Kassanhoitajalla oli mukanaan kaikki tarvittavat paperit ja rahat. Hoidimme myös Plaston palkanmaksut. Tuolloin autoin usein myös maksukuittien kirjoittamisessa, jotta jono asuntovaunun kassaluukulle vetäisi nopeammin.
Inger Sjöblom sai usein toimia kiertävänä kassaneitinä aloitellessaan uraansa pankin palveluksessa 1970-luvun alussa. Hän muistelee pankkiauton olleen todellinen ilon levittäjä.
– Kaikki olivat niin iloisia, kun pystyimme tarjoamaan hyvää palvelua heidän työpaikoillaan, Inger toteaa.
Eräs yksityiskohta paljastaa sen, miksi tällainen asiakashakuinen palvelu kuuluu jo pysyvästi eilispäivään: kenenkään mielestä asuntovaunu ei ollut mikään riski pankkiturvallisuudelle.
– Ei todellakaan. Kassalipas otettiin mukaan ja sitten lähdettiin tien päälle, Inger Sjöblom ja Sven-Åke Löfström toteavat ja lisäävät:
– Siihen aikaan kenellekään ei tullut edes mieleen, että jotain voisi tapahtua. Elimme viatonta, hyvää aikaa.
Sanningen om Ålandsbanken
100 tarinaa 100 vuoden ajalta
Joakim Enegren
Annika Lundqvistin, Leo Löthmanin ja Teo Tuomisen avustuksella.
Valokuva: Ålandsbankenin arkisto.
-
Ålandsbanken BlogiLataa pdf
08.02.2019 -
Ålandsbanken 100 vuotta
Tänä vuonna Ålandsbanken täyttää 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olemme julkaisseet kirjan sisältäen 100 tarinaa ensimmäisten 100 vuotemme ajalta – Joakim Enegrenin kirjoittama "Sanningen om Ålandsbanken." Tällä sivulla tulemme julkaisemaan valikoituja kertomuksia kirjasta juhlavuoden aikana – tervetuloa mukaan tapahtumarikkaalle aikamatkalle!
Haluatko tulla osaksi seuraavaa 100 vuottamme?
