
Myytti pankin taidekokoelmasta
1987
Ahvenanmaalla on jo pitkään kiertänyt huhu, jonka mukaan Ålandsbankenin taidekokoelman arvo liikkuisi useissa miljoonissa euroissa.
Myytti selittyy luultavimmin sillä, että vuosina 1954–1987 toimitusjohtajana toiminut Thorvald Eriksson oli suuri taiteen ystävä ja suosi erityisesti ahvenanmaalaista taidetta. Hän esitteli pankin kokoelmia usein lehtien sivuilla ja hiljalleen paikallisia taiteilijoita alettiin pitää kansan parissa jo Picasson veroisina mestareina.
Nyt on tullut aika katkaista myytiltä siivet.
– Kokoelma on edustava ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta se on suurimpia ahvenanmaalaistaiteen kokoelmia. Totuus on kuitenkin, että kokoelman rahallinen arvo on huomattavasti Thorvald Erikssonin kulttuuritekoa alhaisempi, toteaa kokoelmasta vastaava Ulrica Lindström.
Seuraavassa pankin taidekokoelman kolme kärkikolmikkoa:
Ulrica Lindströmin suosikit:
- Meren ääntä kuuntelemassa, J.A.G. Acke
- Kaupunkinäkymä Italiasta, Sigrid Schauman
- Lapsen kasvot, Ingrid Ruin
Taideasiantuntijoille:
- Näkymä saaristosta, Elin Danielsson-Gambogi
- Långbergshyttanin koulu, Karl Emanuel Jansson
- Näkymä Tukholman ulkosaaristosta, Bruno Liljefors
Taiteen Ystäville:
- Koivuja kuunvalossa, Edvard Westman
- Näkymä Maarianhaminan Länsisatamasta, Victor Westerholm
- Italialaisnainen rantamaisemassa, Robert Ekman
Viimeisen kärkikolmikon maalaukset sekä muutamat muut hienot työt ovat nähtävillä Maarianhaminan pääkonttorin asiakastiloissa. Tervetuloa tutustumaan!



Sanningen om Ålandsbanken
100 tarinaa 100 vuoden ajalta
Joakim Enegren
Annika Lundqvistin, Leo Löthmanin ja Teo Tuomisen avustuksella.
-
Ålandsbanken BlogiLataa pdf
08.02.2019 -
Ålandsbanken 100 vuotta
Tänä vuonna Ålandsbanken täyttää 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olemme julkaisseet kirjan sisältäen 100 tarinaa ensimmäisten 100 vuotemme ajalta – Joakim Enegrenin kirjoittama "Sanningen om Ålandsbanken." Tällä sivulla tulemme julkaisemaan valikoituja kertomuksia kirjasta juhlavuoden aikana – tervetuloa mukaan tapahtumarikkaalle aikamatkalle!
Haluatko tulla osaksi seuraavaa 100 vuottamme?
