
Ainoastaan muutos on pysyvää
100 vuotta voi ensi silmäyksellä vaikuttaa kovin pitkältä ajalta. Toisaalta minulla on ollut ilo olla mukana Ålandsbankenin matkalla kuluneet 27 vuotta, ja nämä vuodet ovat vierineet hyvin nopeasti. Kirjan työstämisen aikana minua on eniten kiehtonut ne lukuisat ihmiset – henkilökunta, asiakkaat ja omistajat – jotka ovat olleet mukana muovaamassa meistä sitä pankkia, joka olemme tänään. Vuosisadan aikana ehtii tapahtua paljon, ja kirjaa varten olemme valinneet 100 tarinaa, jotka mielestämme kuvaavat pankkia ja kulkemaamme tietä helppotajuisesti. Vaikeinta on ollut karsia tarinoiden määrää, sillä haluaisimme kertoa teille niin monta tarinaa.
Elämme uutta aikaa ja kaikki tapahtuu nopeasti. Tämä käsitys pätee mitä suurimmassa määrin tänään, mutta lukiessani pankin ja yhteiskunnan kehitystä kuvaavia tarinoita olen varma, että jokaisena aikaisempana ajankohtana olisi voitu käyttää samaa toteamusta. Ainoastaan muutos on pysyvää. Ne yritykset, joilla on kyky muuttua tulevat selviytymään, muut putoavat pois pelistä. Ålandsbanken on vuosien saatossa todistanut olevansa erittäin mukautumiskykyinen alati syntyviin uusiin edellytyksiin. Sen takia me olemme yksi niistä harvoista pankeista, jotka ovat onnistuneet pitämään alkuperäisen muotonsa kaikkien niiden kriisien läpi, joita yhteiskunnassamme tasaisin väliajoin on syntynyt.
Historia on mielenkiintoinen, mutta tulevaisuus sitäkin jännittävämpi. Ålandsbanken on hyvin valmistautunut siirtyessämme nyt toiselle vuosisadallemme. Digitalisaation myötä edellytykset muuttuvat jälleen, mutta emme unohda, mistä menestyksemme ensimmäisten sadan vuoden aikana on tehty: tarjoamme suuren pankin palvelutarjonnan pienen pankin huolenpidolla ja järjellä läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Tätä olemme tehneet sadan vuoden ajan huolimatta siitä, kuinka paljon tuotteet, palvelut ja tekniikka on muuttunut, ja aiomme jatkaa valitsemallamme tiellä.
Haluan esittää suuren kiitoksen kaikille asiakkaille, henkilökunnalle ja omistajille, jotka sekä tänään että jo kokonaisen vuosisadan ajan olette antaneet meille tukenne ja luottamuksenne. Toivon, että pidätte tarinoistamme. Kiitos!
Peter Wiklöf
Toimitusjohtaja Ålandsbanken
Sanningen om Ålandsbanken
100 tarinaa 100 vuoden ajalta
Joakim Enegren
Annika Lundqvistin, Leo Löthmanin ja Teo Tuomisen avustuksella.
Valokuva: Peter Wiklöf, Viktor Fremling.
-
Ålandsbanken BlogiLataa pdf
08.02.2019 -
Ålandsbanken 100 vuotta
Tänä vuonna Ålandsbanken täyttää 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olemme julkaisseet kirjan sisältäen 100 tarinaa ensimmäisten 100 vuotemme ajalta – Joakim Enegrenin kirjoittama "Sanningen om Ålandsbanken." Tällä sivulla tulemme julkaisemaan valikoituja kertomuksia kirjasta juhlavuoden aikana – tervetuloa mukaan tapahtumarikkaalle aikamatkalle!
Haluatko tulla osaksi seuraavaa 100 vuottamme?
