Ålandsbankenin alustava liiketulos ensimmäiseltä neljännekseltä sekä tulosennusteen vuodelle 2020 muuttaminen vallitsevassa markkinatilanteessa

07 huhtikuuta 2020
|

Ålandsbanken Abp
Lehdistötiedote
7.4.2020 klo 14.46

Ålandsbankenin alustava liiketulos ensimmäiseltä neljännekseltä sekä tulosennusteen vuodelle 2020 muuttaminen vallitsevassa markkinatilanteessa

Ålandsbankenin tulevaisuudennäkymät vuodelle 2020 julkistettiin pankin tilinpäätöstiedotteen 2019 julkaisemisen yhteydessä 7. helmikuuta 2020. Tuolloin odotuksena oli, että Ålandsbankenin liiketulos vuodelta 2020 muodostuu paremmaksi kuin vuodelta 2019, toisin sanoen paremmaksi kuin 33,2 miljoonaa euroa.

Liiketulos ennen alaskirjauksia on ensimmäiseltä vuosineljännekseltä 2020 alustavasti 10,7 miljoonaa euroa, mikä on 4,5 miljoonaa euroa eli 72 prosenttia parempi kuin edellisen vuoden vastaavalta kaudelta.

Ålandsbanken ei vielä koe järjestämättömien luottojen kasvaneen koronakriisin seurauksena. Malliperustaiset alaskirjaukset rahoitusvaroista IFRS 9:n mukaan kasvavat kuitenkin merkittävästi odotetun suhdannelaskun vuoksi. Terveitä luottoja (vaihe 1 ja vaihe 2) koskevat alaskirjaukset kasvavat alustavasti 2,8 miljoonaa euroa eli 200 prosenttia 1,4 miljoonasta eurosta 4,2 miljoonaan euroon. Kasvu johtuu osaksi alaskirjausmallin 0,8 miljoonan euron yleisestä suhdannetarkistuksesta ja osaksi 2,0 miljoonan euron ryhmäkohtaisesta varauksesta koskien kohonnutta tappioriskiä lähinnä yrityssalkussa. Rahoitusvarojen alaskirjaukset ovat alustavasti yhteensä 3,8 miljoonaa euroa ensimmäisellä neljänneksellä 2020 verrattuna 0,4 miljoonaan euroon edellisen vuoden vastaavana neljänneksenä.

Alustava liiketulos ensimmäiseltä neljännekseltä 2020 on 6,9 miljoonaa euroa, mikä on 1,1 miljoonaa euroa eli 20 prosenttia parempi kuin edellisen vuoden vastaavalta kaudelta.

Olennaisesti heikentyneet makrotaloudelliset näkymät koronaviruksen aiheuttaman tilanteen seurauksena vaikuttavat negatiivisesti Ålandsbankenin liiketulokseen 2020, etenkin alaskirjausvarausten kasvuna ja varainhoidon tuottojen alentumisena.

Markkinoiden alhaisen näkyvyyden ja suuren volatiliteetin vuoksi Ålandsbanken on päättänyt, että pankki pidättäytyy toistaiseksi näkymien antamisesta vuodelle 2020.

Ålandsbankenin osavuosikatsaus ensimmäiseltä neljännekseltä julkaistaan 24. huhtikuuta.

AIKAISEMMIN ILMOITETUT TULEVAISUUDENNÄKYMÄT

Liiketuloksen vuodelta 2020 odotetaan muodostuvan paremmaksi kuin vuodelta 2019.

Ålandsbanken on riippuvainen etenkin korko- ja osake­markkinoiden kehityksestä. Useilla merkittävillä markkinoilla on huolenaiheena talouskehitys. Tämän johdosta nykyiseen tulevaisuuden ennusteeseen liittyy tiettyä epävarmuutta.

Lisätietoja:


Peter Wiklöf, Ålandsbanken Abp:n toimitusjohtaja ja konserninjohtaja, puhelin + 358 (0)40 512 7505