Muovijäte ja mikromuovi huolestuttavat ihmisiä. Tämä näkyi niistä 124 hakemuksesta, jotka Itämeriprojekti vastaanotti viime vuonna. Hakuaika vuoden 2018 Itämeriprojektin rahoituksesta on alkanut ja jatkuu syyskuun loppuun saakka. Onko sinulla tarjota uusia ideoita Itämeren pelastamiseksi? Sinunkin projektisi voi olla mukana ratkaisemassa Itämeren hätätilaa.
Muovijäte ja mikromuovi keskiössä
Itämeri on yksi maailman uhatuimmista meristä. Rehevöitymisen seurauksena osa merenpohjasta on tuhoutunut. Ajatus Itämeriprojektista lähti liikkeelle vuonna 2014 Ålandsbankenin liiketoiminta- alueen johtajan Anne-Maria Saloniuksen purjehdusreissulta. Salonius huolestui Itämeren tilasta ja päätti tehdä asialle jotain. – Loimme Itämeriprojektin rahoittaaksemme ja tukeaksemme hankkeita, jotka auttavat Itämeren tilaa, Salonius kertoo.
Kaksi miljoonaa euroa
Itämeriprojektista tuli luonnollinen jatkumo pankin määrätietoiselle ympäristötyölle. Ålandsbanken on jo vuodesta 1997 rahoittanut hankkeita, jotka edistävät ympäristönsuojelua. Tähän mennessä pankki on lahjoittanut eri ympäristöprojekteille lähes kaksi miljoonaa euroa.
- On ilahduttavaa nähdä, kuinka monet ovat kiinnostuneita Itämeren suojelusta. Itämeriprojektin hakemukset viime vuonna edustivat hyvin erilaisia ratkaisuja Itämeren pelastamiseksi ja joukossa näkyi paljon uusia ajattelutapoja, Salonius iloitsee.
Huoli muovista korostui
Edellisvuonna Itämeriprojektin rahoituksen sai yhdeksän eri hanketta, jotka jakoivat lähes 250 000 euroa. – On jännittävää seurata, kuinka projektit menestyvät. Voittaja, Clewat Oy:n muoviroskan keruulaite, on hankkeena hyvin kunnianhimoinen. Hanke herätti jo äänestysvaiheessa paljon positiivista keskustelua ja sai mediahuomiota, kommentoi viestintäjohtaja Crista Tammela.
Viime vuonna projektiin haki poikkeuksellisen monta juuriympäristön muoviongelmaan pureutuvaa yritystä, organisaatiota ja järjestöä. Olikin selvää, että muovi nousi keskeiseksi teemaksi Itämeriprojektissa. Huoli muovista näkyi myös yleisöäänestyksessä, sillä muoviaiheiset hankkeet keräsivät yli puolet kaikista äänistä. Kilpailun voittaja sai äänistä 37 prosenttia.
Uusi kilpailukategoria
Itämeriprojekti haastoi edellisvuonna ensimmäistä kertaa digitaaliset innovaatiot mukaan ympäristötyöhön. Uuden kategorian voittaja oli John Nurmisen Säätiön joukkorahoitusalusta Nutribute. Tässä kategoriassa tuomariston vahvistuksina toimivat Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen ja Skypen perustaja Niklas Zennström.
– On rohkaisevaa nähdä että joukkoistamista käytetään nimenomaan Itämeren haasteiden ratkomiseksi. Moniin ideoihin tarvitaan tukea, ja digitaalinen alusta on hyvä tapa saattaa yhteen toimijoita ja nopeuttaa ideoiden toteuttamista. Nutributella on mahdollisuuksia luoda uusia yritysmahdollisuuksia ja puhdistaa Itämeri – odotan innolla heidän edistysaskeleiden seuraamista, sanoo Niklas Zennström.
Tule mukaan
Itämeriprojektin avulla Ålandsbanken kannustaa muita organisaatioita kehittämään hyviä ideoita luonnon hyväksi. Vuosittain pankki lahjoittaa summan, joka vastaa jopa 0,2 prosenttia Itämeritileillä olevista talletuksista. Niin yksityishenkilöt, koululuokat kuin organisaatiot voivat hakea tukea hankkeilleen Itämeren pelastamiseksi. Hakuaika on avoinna syyskuun loppuun saakka.
Artikkeli lehdestä Ålandsbanking 1/2018 (julkaistu 31.05.2018)
Teksti: Tarja Vilén
-
Ålandsbanken BlogiLataa pdf
31.05.2018 -
Itämeriprojekti
Itämerellä on tärkeä paikka sydämessämme. Pankille, jonka juuret ovat keskellä Itämerta, on luonnollista toimia puhtaamman meren puolesta.
Lue lisää Itämeriprojektista -
Ålandsbanking
Lehti käsittelee Suomessa ajankohtaisia aiheita ja uutisia pankkimaailmasta.
Tervetuloa Ålandsbanking-lehtemme pariin!